Peru

Rannikolla sekä vuorilla etelässä.

Oltuamme viikon Perussa lähdimme matkalle kohti Paracasin pikku kaupunkia, se sijaitsee rannikolla Limasta 250 kilometriä etelään. Ajoimme pitkin Pan America tietä joka alkaa Chilen patagoniasta ja jatkuu aina Alaskaan saakka. Täällä tie on pääsääntöisesti kaksikaistainen, yksi kaista molempaan suuntaan. Tie on asfaltoitu ja kunnoltaan melko hyvä tosin hieman kapea, kun myös suuret rekat ja bussit myös ajavat kovaa nopeutta sitä pitkin. Vähän ennen Piscon kaupunkia poikkesimme tieltä ja ajoimme kohti sisämaata. Missä Tambo Coloradon rauniot sijaitsevat. Rannikolta noin 40 kilometrin päässä Pisco joen laaksossa, mistä nousu vuorille alkaa kohti Ayacuchon kaupunkia, jonne nykyisinkin tie vie. Adobesta tehdyt rakennukset ovat olleet kirkkain värein maalatut, punainen väri on ollut hallitsevana. Tästä kaupunki on saanut Tambo Colorado nimen eli ”värjätty levähdys paikka”, sen kukoistus aika oli vuosina 1440-1532.

Tambo Colorado, Inka kaupunki Pisco joen laaksossa.
Tambo Colorado, Inka kaupunki Pisco joen laaksossa.

Tämä oli tärkeä reitti Inkoille, sillä tätä kautta on vuorille voitu toimittaa tuoretta kalaa ja muita meren antimia. Inka tie on myös toiminut alueen pää kauppareittinä rannikon ja vuorten välillä. Tästä syystä paikalla on ollut suuri sotilaallinen merkitys, sillä täältä käsin on voitu kulkua valvoa. Viereinen Pisco joki tekee täällä mutkan ja kääntyy kohti raunioita. Aikoinaan joki on ollut rantapenkerein vahvistettu, mutta espanjalaisten valloittajien saapumisen jälkeen pengermiä ei enää kunnostettu. Virtaavan veden aiheuttama rapautuminen on se syönyt alueen missä kansan asunnot ovat olleet, noin puolet paikan rakennuksista. Vuoren rinteen ja joen väliin jäljelle ovat jääneet Inka ylimystön asunnot ja suuri paraati aukio korotetuin hallitsija Inkan tasanteineen. Vuonna 1975 rakennettiin tie Ayacuchoon, ja alun perin se kulki aukion poikki vain muutaman metrin päästä raunioista. Tienpölyäminen on aiheuttanut suurta vahinkoa raunioille. Nyttemmin tie on siirretty kulkemaan kauemmaksi, vielä kuitenkin on paikoin nähtävissä alkuperäiset loistavat värit.

Sitten jatkoimme matkaa, Paracasiin jonne saavuttuamme menimme ensiksi syömään ja vasta sen jälkeen siirryimme hotelliin. Illalla kävimme kävelyllä ranta bulevardilla ja poikkesimme välillä juomaan. Seuraavana aamuna nautimme aamiaista hotellin kattoterassilla ja ihailimme edessä aukeavaa merimaisemaa. Sitten vuorossa oli veneretki Islas Ballestasille. Saarilla kannattaa lähteä käymään mahdollisimman aikaisin ennen kuin tuuli yltyy merellä, niin matka on mukavampi. Ja huonommassa tapauksessa kaikki iltapäivän matkat on peruttu kovan merenkäynnin seurauksena. Perussa torstai ja perjantai olivat vapaapäiviä. Siis pitkä viikonloppu, paikalla oli runsaasti kotimaan matkalaisia.

Rannalla laiturin edessä mistä veneet saarille lähtevät oli sankoin joukoin ihmisiä. Vaikka olimme ajoissa hankkineet liput, jouduimme silti odottamaan tunnin vuoroamme ennen kuin pääsimme veneelle. Vene ajoi Paracasin niemimaan vierustaa ja pysähtyi hetkeksi Candelabran kohdalle. Se on 180 metriä korkea rannalle maahan kaivettu kuvio, jota kutsutaan Candelabraksi eli ”kyntteliköksi”. Mereltä sen voi nähdä yli 20 kilometrin päästä. Sen tarkoitusta tai tarkkaa ikää sekä tekijöitä ei tiedetä. Eräs teoria on, että se esittää Viracochan ukkos-sauvaa, tämä alkuperäisasukkaiden jumala on ollut tärkeä monissa eteläamerikkalaisissa kulttuureissa. Kuten se oli myös valloittaja Inkoillekin, luomisjumala joka nousi Titicaca järven vedestä. Arvellaan että Paracas kulttuurin ihmiset ovat sen luoneet noin 200 ennen ajanlaskun alkua.

Karvaton koira, "Perro peruano" ottaa aurinkoa Paracasissa.
Karvaton koira, "Perro peruano" ottaa aurinkoa Paracasissa.

Vielä tunti veneessä ja sitten saavuimme saarille. Ilma oli sakeana kirkuvia lintuja ja valkoisena hohtavat saartenlaet mustanaan lintuja. Islas Ballestas on kolmen pääsaaren ja useiden pienien saarien rykelmä avomerellä noin 23 kilometriä rannikolta. Saaria on peittänyt jopa 70 metriä paksu guano eli meri lintujen ulostekerros. Se sisältää paljon fosforia ja typpeä sen käyttö lannoitteissa ja räjähteissä keksittiin 1840-luvulla. Saarilta kerätty guano oli Perulle tärkeä vientituote, maailmalla sitä käytettiin yleisesti lannoitteena ja ruudin valmistuksessa. Saarien läheisyydessä merellä voi ilmassa aistia voimakkaasti tuoksuvan guanon hajun. Nykyään guanoa kerätään ainoastaan yhden viikon vuodessa. Nyt saaret ovat tärkeä merieläinten suojelualue, merilintuja on yhteensä 18 eri lajia. Myös Humboltin pingviinejä tavataan saarilla, sekä merileijonien yhdyskunta, arviolta noin 2500 yksilöä jotka kasvavat noin 300 kilon painoisiksi. Saarien muita nisäkkäitä ovat merisaukot ja delfiinit joita tavataan 30 lajia.

Rannalle palattuamme menimme ruokailemaan ja katselimme paikallisia käsitöitä myyviä kojuja. Sitten käytiin hetki hotellilla lepäilemässä. Iltapäivän ohjelmana oli retki Paracasin aavikkoniemimaalle, joka on vuonna 1975 muutettu kansallispuistoksi. Niemimaalta arkeologit ovat löytäneet ihmisten asuin jäänteitä aina 6500 vuotta ennen ajanlaskua asti. Ajoimme niemimaan toiselle puolelle, missä pysähdyimme. Täältä korkean rantatöyrään päältä oli komeat näkymät alas hiekkarannalle ja ympäröivälle aavikolle. Oli jo alkanut tuulla ja hienohiekka lensi tuulen mukana. Ennen viimeistä suurta maanjäristystä vuonna 2007 täällä rannalla oli suuri kivinen kaari muodostelma, joka romahti maanjäristyksessä. Silloinen järistys oli voimakkuudeltaan 8 magnitudia. Sama järistys tuhosi kokonaan Piscon ja Paracasin kaupungit, sekä vielä etäällä täältä aiheutti suurta tuhoa. Tästä syystä Paracasin kaupunki on nykyään varsin moderni. Seuraavaksi ajoimme takaisinpäin toiselle puolelle niemimaata ja kävimme kansallispuiston keskuksessa. Kävelimme lähemmäksi rantaa katsomaan kaukana vedessä seisovia flamingo laumoja. Kaukana takana häämötti Paracasin kaupunki. Illalla mentiin syömään ja käveltiin rannalla ennen nukkumaan menoa.

Aikaisin aamulla kävin rantahiekalla kävelemässä ja ihailin suuria ja komeita pelikaaneja joita rannalle oli saapunut. Keräilin muutamia simpukoita ja palasin aamiaiselle. Sitten matka jatkui kohti Icaa, joka on suurempi kaupunki etelämpänä sisämaassa. Saavuimme Icaan missä kaupungin kadut ovat erittäin kuoppaisia ja huonokuntoisia, liikenne ruuhka on hurja ja kulkijoita riittää. Ajomatka autolla Limasta Icaan kestää noin viisi tuntia. Ensin ajoimme kaupungin toiselle puolelle Vista Alergen viinitilalle. Siellä oli meneillään jokin yksityistilaisuus, eikä portista sisään laskettu ulkopuolisia. Harmi sillä olisimme mieluusti tutustuneet paikkaan ja maistelleet viinejä ja Piscoa. Siispä jatkoimme matkaa suunnaten kohti el Catadoria, jonne ajoimme pitkin pieniä hiekkateitä.

Tällä viinitilalla on ikää jo 160 vuotta. He edelleen valmistavat viiniä ja Piscoa käyttäen perinteisiä valmistustekniikoita. Ensimmäiseksi tehtiin kävelykierros, jonka aikana meille esiteltiin heidän vanha tislaamonsa, joka on yhä edelleen käytössä. Kierroksen jälkeen palasimme päärakennukselle missä toimii ravintola sekä myymälä josta heidän tuotteitaan voi ostaa. Vuorossa oli maistelukierros, ensin tarjottiin viinejä ja sitten kermaisia maustettuja Piscoja ja lopuksi vielä itse Piscoa. Meille tarjotut tuotteet olivat oikein maukkaita päivän kuumallakin ja koska kello oli jo sen verran, että oli aika syödä. Päätimme istua ravintolaan, joka ovi avoin rakennus jossa oli bambusäleistä punottu katto. Ruoka oli hyvää ja ruoka juomana tietysti chicha moradaa eli mustasta maissista keitettyä mehua joka on maustettu kanelilla ja limellä.

Masu täynnä jatkoimme tyytyväisinä matkaa seuraavalle viinitilalle. Ajoimme kuoppaisia teitä peltojen keskellä, viljelyksiä oli paljon ja siellä täällä viiniviljelmiä. Saavuimme Tacamaan, jonka portilla kaikkien sisääntulijoiden henkilöllisyys paperit tarkastettiin. Heti portin jälkeen eteen avautui vanhoja suuria puita kasvava kapea tie. Molemmin puolin tienreunoja kasvoi värikäs kukkameri. Toisella puolella tietä oli suuri nurmikkoinen puutarha ja toisella kasvoi viiniköynnösten pitkät rivistöt. Ihana rauhaisa vihreä keidas joka myös tuoksui erittäin hyvälle. Veimme auton parkkiin ja kävelimme päärakennukselle, missä oli kohta alkamassa seuraava esittely kierros.

Hiekkadyynien ympäröimä Huacachinan laguuni lähellä Icaa.
Hiekkadyynien ympäröimä Huacachinan laguuni lähellä Icaa.

Ensin kierroksella meille näytettiin elokuva, mikä kertoi viinin ja Piscon valmistuksesta. Lopuksi siinä vielä kerrottiin Tacaman historiasta nykypäivään. Tämä Eteläisen Amerikan vanhin viinitila perustettiin vuonna 1540 Frincisco de Carabentesin toimesta. Täältä viininviljely sitten levisi Chileen ja Argentiinaan. Nykyään Tacaman tila on kooltaan 250 hehtaaria. Tilalla järjestetään erilaisia kierroksia sekä muuta toimintaa, kuten marinera tassia ja caballos de paso ratsastus näytöksiä. Elokuvan jälkeen esittely kierros jatkui tuotantotilojen puolelle missä nähtiin valtavat tankit ja sammiot, joissa viinejä säilytetään. Tänne yhdelle käytävälle on museoitu useita vanhoja viinin valmistuksessa käytettyjä laitteita. Sitten vuorossa oli tilan tuotteiden maistelu hetki, jonka jälkeen kierros päättyi tilan kauppaan.

Matkamme jatkui eteenpäin ja menimme käymään Huacachinan laguunille, joka sijaitsee kaupungin lähellä sen laidalla. Laguuni on pieni luonnon lampi ja sitä ympäröivät korkeat hiekkadyynit. Kun ensi kertaa olin täällä 17 vuotta sitten, paikka oli varsin erilainen. Paikalla oli vain muutama ravintola ja pari turistikojua. Nyt paikka pursuaa turisteja sekä kauppiaita. Nykyään täällä myös järjestetään hiekka-auto ajeluita dyyneille. Ne ovat kalliita ja ne tehdään suurilla 10 hengen autoilla, joissa on äänekkäät moottorit. Täällä voi myös harrastaa hiekkalautailua, jossa laudalla seisten lasketaan alas jyrkkää hiekka dyyniä. Laskettelu on mukavaa, mutta ylös dyynille kapuaminen auringonpaahteessa ei, joten montaa kertaa ei viitsi alas laskea. Huacachina oli 1940 luvulla suosittu kylpyläkohde varakkaiden perulaisten keskuudessa, sillä uskottiin olleen parantavia vaikutuksia. Veden luonnollinen tulo laguuniin tyrehtyi 1980 luvulla ja nykyään sinne pumpataan lisää vettä, jotta laguuni ei kuivuisi. Kävelimme ympäri laguunia ja minä kävin kiipeämässä dyyninreunalle ottamaan maisemakuvan laguunista.

Kun oli jo saapunut pimeä, tulimme Quierolon viinitilalle, jossa yövyimme. Paikka sijaitsee puolentunnin ajomatkan päässä Ican kaupungista vuoren juurella. Tämä paikka on avoinna ainoastaan matkailijoille jotka yöpyvät täällä. Tila järjestää runsaasti ilmaista ohjelmaa ja toimintaa yöpyville asiakkailleen. Laajat viiniviljelmät ympäröivät haciendaa joka koostuu useista rakennuksista ja upeasta puutarhasta uima-altaineen ja ulkobaareineen. Veimme tavaramme huoneeseen ja palasimme pihalle missä istuskelimme sohvilla nauttien tervetuliais drinkeistä. Henkilökunta sytytti viereiseen takkaan tulen, jonka lämpimässä loimussa istuskelimme. Istuskellessa tilasimme ruokaa ja kun pöytä oli katettu ja ruoka valmiina tarjoiltavaksi tulivat he meille siitä ilmoittamaan. Siirryimme sisätiloihin suureen lasiseinäiseen ravintolaan. Ruoka oli aivan mahdottoman hyvää suorastaan loistavaa kuten viinikin. Ruokailun jälkeen kävelimme pihalla katselemassa tähtitaivasta ja sitten siirryttiin nukkumaan. Aamulla kiertelimme hotellilla katsomassa paikkoja ja ne näyttivät päivänvalossa aivan yhtä upeilta kuin yölläkin. Täällä olisi hienoa viettää vähän pitempikin aika.

Hyvän aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti Canon de los Perdidosia. Matkalla pysähdyimme Ocucajen keskustassa kaupungintalolle, mistä pyysimme paikallista mukaan meille oppaaksi. Kanjoni on saanut nimensä siitä, kun sen löytäneet henkilöt olivat palaamassa takaisin ihmisten ilmoille, eksyivät he paluumatkalla. Kanjoni sijaitsee autiomaassa keskellä ”ei mitään”. Ajomatka autolla kestää kaksi tuntia suuntaansa ja missään ei ole yhtäkään opastetta. Kännykkäkään ei auta sillä täällä ei ole signaalia. On sattunut useita tapauksia, kun ihmiset ovat menneet yksin kanjonille käymään ovat he eksyneet.

Yksikin tapaus oli, kun perhe eksyi matkalla ja auto jäi jumiin. Mies lähti kävellen hakemaan apua ja pääsi lopulta seuraavana aamuna isolle tielle. Ongelmana vain oli, se ettei hänellä ollut aavistustakaan missä hänen perheensä oli. Heidät kuitenkin löydettiin hieman ennen pimeän tuloa. Ja toisella kertaa joku mies hienolla autolla ja rouva piikkikoroissa sanoi menevänsä kanjonille. Mies oli kehunut että, hänellä on hieno kännykkä ja ettei hän eksy. Kuitenkin heitäkin jouduttiin joukolla etsimään ja pelastamaan.

Botijas saviastioita on käytetty fermentointiin, sekä niissä on säilytetty viiniä ja Piscoa. Catadorin bodegalla Icassa.
Botijas saviastioita on käytetty fermentointiin, sekä niissä on säilytetty viiniä ja Piscoa. Catadorin bodegalla Icassa.

Meillä oli jonkun aikaa kulutettavana Ocucajessa ennen kuin lupautunut henkilö ehtisi lähteä mukaamme. Olimme aikoinaan yöpyneet täällä haciendalla ja päätimme käydä sitä katsomassa. Viimeksi täällä ollessamme kävimme hiekka-auto ajelulla pienillä todella nopeilla autoilla. Ajoimme ylös ja alas jyrkkiä dyynejä, puikkelehtien kallioiden huippujen välissä. Ajelun päätteeksi meillä oli hiekka permanentti, nenä ja korvat täynnä hienoa hiekkapölyä. Ocucajen hacienda on nykyään suljettuna yleisöltä, se tuhoutui vuoden 2007 maanjäristyksessä. Meillä kävi tosi hyvä tuuri, kun puhuimme yhden Ocucajella työskentelevän vanhan herran kanssa. Hän järjesti meille oppaaksi nuoren työntekijän, viemään meidät kierrokselle katsomaan Ocucajen haciendaa sekä panimoa. Panimolla oli juuri käynnissä Piscon pullotus. Yleensä koskaan ihmisiä ei päästetä panimolle katsomaan silloin kun työt ovat käynnissä. Ja vielä lopuksi kävimme maistelemassa viinejä ja piscoja. Ostimme heiltä Piscoa sekä viiniä se, oli niin uusi tuote, ettei sitä vielä ollut saatavilla mistään kaupoista. Heiltäkin kului puoli tuontia löytää meille pullollinen sitä viiniä.

Tähän väliin muutama sana Piscosta joka on Perun kansallisjuoma. Siitä valmistettavan drinkin nimi on Pisco sour, siitä sekoitetaan myös muita drinkkejä. Kuten Ponche de los Libertadores, Pisco punch, Capitan, Canario, Sol y sombra ja Chilcano de pisco, joka on oma suosikkini sekä paljon muita. Mitä Pisco oikein on? Lyhykäisyydessään voidaan vastata, että kyseessä on ihan prikulleen sama tuote kuin Konjakki. Vain sillä erolla, että Piscoa ei ikäännytetä tammitynnyreissä vaan savi astioissa. Italiassa valmistetaan Grappaa, joka on hyvin samankaltaista kuin Pisco. Se on siis väritön rypäleistä tislattu viina. Pullollisen valmistamiseen hyvälaatuista Piscoa tarvitaan 15-20 kiloa viinirypäleistä, se on siis kallista. Piscon valmistu Perussa alkoi lisääntyä jo vuonna 1613. Vuonna 2015 Perussa valmistettiin historialliset 9.5 miljoonaa litraa Piscoa. Viinirypäleet joista Piscoa valmistetaan, jaotellaan aromaattisiin: Albilla, Italia, Moscatel ja Torontel sekä ei aromaattisiin: Mollar, Negra corriente, Quebranta ja Uvina rypäleisiin. Itse Pisco laadut taas ovat: Pisco puro, Pisco Mosto verde, Pisco acholado, Pisco aromatico sekä Pisco aromatizado ja Piscos macerados.

Sitten matkamme jo jatkuikin. Ocucajen kaupungin kohdalla Ica joen toisella puolella kohoaa korkea valkoinen vuori nimeltään Cerro Blanco. Sieltä on löytynyt paljon valaiden ja muiden merinisäkkäiden fossiileja. Koko tämä alue on joskus muinoin ollut merenpohjaa. Pian olimme jättäneet taaksemme Ocucajen kuoppaiset sekä pölyiset kadut ja siirryimme ajamaan pitkin aavikkoa. Ihailimme upeita maisemia ja nautimme pölyisestä ja kuoppaisesta kyydistä. Viimein saavuimme määränpäähämme ja edessä avautui leveä railo muuten tasaisella hiekka lakeudella. Ajomatka Icasta Canon de los Perdidosiin on noin 90 kilometriä. Tämä paikka on edelleen vain harvoin vierailtu johtuen vaikeapääsyisyydestä ja siitä että se on tullut vasta muutamia vuosia sitten yleiseen tietoisuuteen. Matkalla tänne näimme paljon vuoria ja mäkiä, kiersimme niitä ja ajoimme ylös ja alas. Kanjonin on muodostanut rio Seco eli kuiva joki. Joki on suurimman osan vuodesta kuivana, vain parikertaa vuodessa siinä virtaa vettä. Kanjonilla on pituutta noin kilometri ja korkeus on noin 100-200 metriä. Sen leveys vaihtelee 50 ja muutaman sadan metrin väliltä. Kanjoni päättyy rio Icaan, jossa virtaa vettä läpi vuoden.

Cajuachin pyramidi vastapääta Jumanan pampaa Nazcassa.
Cajuachin pyramidi vastapääta Jumanan pampaa Nazcassa.

Kävelimme kanjonin reunaa sen puoliväliin missä rinne on sen verran loiva, että siitä oli mahdollista varovaisesti mutkitellen laskeutua alas. Alas päästyämme aloimme kävellä kanjonin päähän, missä nyt kuiva 200 metriä korkea vesiputous on. Peräpäätä kohden kävellessä kanjoni kapenee ja seinämät muuttuvat pystysuoriksi. Seinämillä näkyi tuulen muodostamia hienoja veistosmaisia rakennelmia. Vesiputouksella pidimme taukoa, söimme eväitä ja joimme pullosta vettä, täällä kanjonin seinämät tarjosivat varjoa polttavalta auringolta. Sitten kuljimme kanjonia toiseen suuntaan aina Ica joelle asti missä kanjonin päästä on helppo kiivetä loivaa rinnettä takaisin ylös. Matkalla näimme hiekan seassa paljon kipsimineraalin palasia, jotka ovat lohjenneet irti ohuista kipsikerroksista joita hiekkaan oli kerrostunut.

Kun pääsimme lopulta ylös, olimme hiestä märkiä ja vielä piti kävellä takaisin autolle. Aavikolla oli jo alkanut tuulla kovaa ja hiekkaa lensi ilmassa tuulen mukana. Täällä aavikonhiekan päällä on tiheään pieniä tummanruskeita kiviä joka puolella, aivan kuin joku olisi ne sinne pudottanut. Ajomatkalla takaisin näimme Inkojen aavikolle keräämiä kivikassoja merkiksi missä Inka tie kulkee. Auton ilmastointi alkoi temppuilla ja se oli pakko laittaa pois päältä. Aavikon hienohiekka oli sen tukkinut. Samaa pölymäistä hiekkaa oli myös auto täynnä sisältä. Kun vihdoin saavuimme takaisin Ocucajeen, vierailimme paikallisessa museossa. Sinne oli koottu aavikolta löytyneitä merieläinten fossiileja. Ennen matkan jatkumista ostimme vielä suuren vesimelonin, jonka paloittelimme ja söimme. Se oli erittäin makea ja maukas, Tällä alueella tuotetaan suuret määrät vesimeloneja.

Takaisin asfaltoidulla Pan America tiellä, voi tätä ihanuutta, kun matkanteko sujuu ilman höykytystä. Kolmen tunnin ajomatkalla ylitimme korkeat vuoret ennen kuin saavuimme Nazcaan. Täältä alkaa Atacaman aavikko joka jatkuu Chilen puolelle. Nazcassa on vihreää ja kasvaa paljon puita, vaikka täällä eikä juuri koskaan sada vaan aina paistaa aurinko. Kaikki vuorilta valuva vesi on maanalaisissa kerroksissa. Täällä on satanut viimeisen kahdenvuoden aikana yhteenlaskettuna 15 minuuttia. Ensimmäiseksi menimme kaupungilla syömään turisti ravintolaan, jossa oli live musiikkia. Ruokailun jälkeen oli jo pimeää ja siirryimme hotellille, joka oli kaupungin ulkopuolella metsässä. Paikka oli upea vanha hacienda jossa suuri vihreä puutarha uima-altaineen. Kävin vielä ulkona baarissa nauttimassa parit chilcano de Piscot ja sitten hyvin ansaiduille untenmaille.

Aamiaisen jälkeen lähdimme ensin käymään Cajuachin pyramidilla. Alue on ollut Nazca kulttuurille tärkeä paikka, sillä täältä on löytynyt tavaroita nykyisestä Brasiliasta ja aina Calabacos saarilta asti. Lähellä näkyy pampa jolla kuuluisat hiekkaan piirretyt Nazca linjat ovat. Nämä piirrokset eivät ole hautautuneet aavikolla lentävään hiekkaan, koska auringon lämmittäessä joka puolelle syntyy voimakkaita tuulipyörteitä jotka nostavat hiekkaa ilmaan. Paikalliset puhuvatkin luonnon omista pölynimureista. Nazca linjat eivät ole ainoita hiekkaan piirrettyjä kuvioita Perussa vaan niitä on myös muillakin alueilla, ne vain eivät ole niin tunnettuja. Cajuachi on kooltaan 1.5 neliökilometriä, alueesta on kaivettu esiin vain noin 10%. Sen kukoistuskausi ajoittuu 200 ennen Kristusta ja 450 jälkeen. Täällä ei koskaan ole ollut pysyvää asutusta vaan paikka on toiminut ainoastaan seremonia keskuksena. Cajuachin haudoista on löytynyt lukuisia voitonmerkkeinä käytettyjä pääkalloja. Pyramidin ja pampan välissä on pitkä painanne missä maan alta on saatu vettä. Aurinko on jo nyt aamupäivällä lämmittänyt maata niin, että se jo polttaa jalkoja kenkienkin läpi. Hikisen raunio kierroksen päätteeksi matka jatkuu kuoppaista tietä pitkin kohti Chauchillan hautausmaata.

Pitkähiuksinen muumio Chauchillan hautausmaalla Nazcassa.
Pitkähiuksinen muumio Chauchillan hautausmaalla Nazcassa.

Ajoimme etäälle laakson toiselle laidalle missä Nazca kulttuurin Chauchillan hautausmaa sijaitsee. Täällä myös on Cerro Blanco, jonka matkalla näimme. Se on maailman korkein dyyni, jota vuoret reunustavat. Sen huippu kohoaa 2078 metriä merenpinnan yläpuolelle. Itse hiekka dyynillä on korkeutta 800 metriä. Saavuimme hautausmaalle, joka on kooltaan 500 metriä leveä ja 2 kilometriä pitkä. Lähes kaikki alueen haudat on ryöstetty, kuitenkin edelleenkin vielä löydetään koskemattomia sellaisia. Haudoista on löydetty runsaasti taidokkaasti valmistettuja tekstiilejä ja keramiikkaa. Saviastioiden teossa on jo silloin käytetty yhteensä 11 eri väriä, muottitekniikkakin on ollut käytössä. Osa haudoista on auki kaivettuina ja niissä olevat muumiot ovat esillä. Osalla muumioista on hiukset maassa rullalla muumion ympärillä ja niillä on pituutta reilut kaksi metriä. Kellään ei toki silloinkaan ole ollut niin pitkiä hiuksia vaan jo siihen aikaan tehtiin hiustenpidennyksiä. On kuin paikka olisi tarkkaan harkittu, sillä lähellä heti ympäröivässä maastossa ihmisjäänteet eivät olisi säilyneet kosteuden tai maaperän johdosta.

Vielä viimeiseksi ajoimme katsomaan Cantallocin vesikanaaleja, joita on käytetty autiomaan kasteluun. Tällaiset maahan kaivetut kanavat ovat olleet tyypillisiä Nasca kulttuurille. Maanalainen kanava on rakennettu laattamaisia kiviä hyväksi käyttäen, kanavan pohjalle laskeutuu kivistä rakennettuja spiraaleja, joita on kanavassa aina 50-100 metrin välein. Sitä suurempi ja syvempi spiraali on mitä syvemmällä kanava kulkee. Näiden spiraalien joita kutsutaan nimellä Puquios tai ojos, käyttötarkoituksena on ollut kanavien huolto. Kanavia on kaiken kaikkiaan löydetty yhteensä 46 kappaletta, joista 32 on vieläkin toimivia ja niitä käytetään edelleenkin kasteluun. Pisimmät niistä ovat olleet useita kilometrejä pitkiä ja syvimmillään ne ovat kulkenee 12 metrin syvyydessä maanpinnalta. Sitten palasimme Nascan kaupunkiin ja kävimme syömässä ennen kuin lähdimme pitkälle yli 400 kilometrin paluumatkalle limaan. Matkalla tiellä oli paikoitelle ruuhkaa ja liikenne kulki viisi metriä kerrallaan. Meillä meni matkaan reilut kolme tunti kauemmin kuin olimme ajatelleet. Jouduimme tekemään pimeässä matkaa nelisen tuntia. Lopulta kello puoli 11 illalla olimme perillä.