Aamupäivällä kello kymmenen lähdimme Liman lentokentälle, josta lensimme Arequipaan valkoiseen kaupunkiin. Lentomatka vei hieman yli tunnin, bussilla matka kestäisi 17 tuntia. Liman kentällä oli tavaroille turvatarkastus, myös Arequipan kentällä tarkastettiin matkustajien tavarat. Arequipaa kutsutaan valkoiseksi kaupungiksi, useimmat sen rakennuksista on rakennettu vulkaanisesta kivestä sillarista, joka on valkoista. Espanjalaiset perustivat kaupungin vuonna 1640, sen nimi tulee Ayamaran kielisestä sanonnasta ari-qipa, mikä tarkoittaa vuorien takana. Tämä on Perun toiseksi suurin kaupunki, jossa nykyään elää 1.7 miljoonaa asukasta. Viimeisinä vuosina kaupunki on laajentunut erittäin nopeasti maaltamuuton seurauksena, sen laitamilla levittäytyy laajat alueet slummia. Kaupunki sijaitsee laaksossa 2300 metriä merenpinnan yläpuolella ja ympärillä sitä reunustavat korkeat vuoret. Vuorista tunnetuin on el Misti tulivuori, joka 5822 metriä korkeana hallitsee näkymiä kaupungin katedraalin takana. Kaupungin läpi virtaava Rio Chili jakaa sen kahtia, sitä vierustavat rinteet ovat olleet pengerrettyinä jo ennen kaupungin perustamista. Vielä nykyäänkin nämä penkereet ovat aktiivisessa viljely käytössä.

Plaza de Armasilla, Arequipan katedraali yövalaistuksessa.
Plaza de Armasilla, Arequipan katedraali yövalaistuksessa.

Lentokentällä kuljettaja oli meitä vastassa ja hän toi meidät hotellillemme, joka sijaitsi puolenkorttelin päässä plaza de Armasilta kaupungin keskustassa. Ensimmäiseksi hotelliin majoittumisen jälkeen käytiin kaupassa ostamassa kassillinen Coca karkkeja ja vettä. Riittävä päivittäinen Coca karkkien syöminen auttaa sopeutumaan korkeaan ilman alaan. Korkeaan ilmanalaan saapuneelle Ohjeeksi, syö Coca namuja pussi päivässä, mutta älä syö niitä illalla, jos haluat nukkua ja muista juoda vettä tarpeeksi sekä ruokaile kevyesti. Iltapäivällä ja illalla kiertelimme kaupungin keskustaa käyden välillä ruokailemassa. Pari seuraavaa päivää olimme varanneet kaupungin nähtävyyksiin tutustumiseen kävellen ja korkean ilmanalaan sopeutumiseen.

Hotellilla nautitun aamiaisen jälkeen lähdimme oppaamme kanssa kohti la Compania de Jesus kirkkoa, siellä oli meneillään jumalan palvelus, joten päätimme mennä katsomaan luostarin puolta. Rakennukset ovat varsin koristeellisia, valkoisesta kivestä tehtyjä kaikkialta reliefein koristeltuja. Luostarin pihaa reunustavissa rakennuksissa on nykyään monia kauppoja ja ravintoloita. Luostarin kappeliin oli maalattu freskoja lattiasta kattoon asti. Vaikka tila, oli pieni niin se, oli korkea ja vaikuttavan näköinen. Täältä jatkoimme matkaa Casa Museo de Villalobosia, joka toimii myös yksityiskotina. Se valitettavasti ei nyt ollut auki yleisölle, niinpä sitten kävimme katsomassa plaza de Armasilla katedraalia ja sen museota katsomaan. Ensimmäinen kirkko tälle paikalle rakennettiin vuonna 1544, nykyisen katedraalin torneista vasemmanpuoleinen luhistui vuoden 2001 maanjäristyksessä ja on sittemmin uudelleen rakennettu. Valoisan katedraalin, sivuseinillä oli oikein hienoja pyhimys patsaita. Museoon oli koottu vanhoja kultaisia ja hopeisia kirkossa käytettyjä esineitä sekä pappien vaatteita. Osa vaatteista oli kauttaaltaan taidokkaasti kirjailtu hopealangalla, hopeaa on kirjailuun käytetty niin runsaasti, että viitat painoivat parisen kymmentä kiloa kappale. Kierroksella kävimme myös katedraalin katolla katsomassa maisemia aukiolle.

Rocotoja, sipuleita, perunoita ja valkoinen maissi.
Rocotoja, sipuleita, perunoita ja valkoinen maissi.

Kävelimme casa del Moralille. Sillarista tehty pääsisäänkäynti kadunpuolelta on koristeltu hienoin reliefein. Tässä barokkityyliin rakennetussa talossa, joka on saanut nimensä pääpihan keskellä kasvavasta mora puusta. Tässä 1730 luvun koloniaalisen ajan talossa on kolme sisäpihaa, kuten kaikissa tämän aikakauden taloissa. Valkoisesta sillarista tehtyjen rakennusten sisäpihat on aina maalattu joko sinisin tai punaisin värein. Valkoinen sillar kivi heijastaa liikaa auringonvaloa jota täällä kaupungissa on tarjolla noin 300 sataa päivää vuodessa. Ocran sävyyn maalattu pääpiha on ollut avoinna taloon tulleille vierailijoille, sininen piha oli yksityisessä käytössä, sen yhteydessä olivat makuuhuoneet sekä keittiö. Kolmatta pihaa käyttivät palvelijat ja eläimet. Huoneiden kauniit kalusteet olivat alkuperäisiä, seinille oli ripustettu monia vanhoja maalauksia. Yhdessä huoneessa seinällä oli alkuperäinen karttakokoelma, jonka kartat olivat varsin mielenkiintoisia.

Oli jälleen aika ruokailla ja päätimme mennä ulos kaupungin keskustasta muutamien korttelien päähän Zig Zag nimiseen ravintolaan syömään. Tilasimme alpakkapihvit, ne tarjoiltiin kuuman kiven päältä. Ruokailun jälkeen palasimme keskustaan ja kävimme katsomassa käsityötoria, siellä tapasimme Suomalaisen tytön, joka oli yksin liikkeellä. Hän kertoi olevansa kotoisin Helsingistä ja työskentelevänsä kauppatorilla. Hän kertoi olevansa täällä matkalla, koska kotona ei tähän aikaan vuodesta ole töitä. Oli viikonloppu ja tullut jo pimeää, kun kävelimme pitkin kaupungin vilkasta kävelykatua katsellen sen varrella olevia liikkeitä. Täällä oli suuri tori, jolla myytiin ainoastaan hopeasta valmistettuja jonkinlaisia koruja. Korut ovat kyllä valtaosin aitoa hopeaa, tosin sen laatu on usein varsin vaihtelevaa. Hopeakoruja tai esineitä etsivän kannattaakin tehdä ostoksensa Ilaria kaupasta jossa myydään vain huippulaatuisia tuotteita, jotka toki tosin ovat hintavia.

Laamoja laiduntamassa Salinasin suolajärvellä.
Laamoja laiduntamassa Salinasin suolajärvellä.

Aamulla lähdimme autolla käymään Yanahuaran kirkolla sekä viereisellä näköalapaikalla jota reunustaa pieni puisto. Sitten suuntasimme Carmen Alton näköalapaikalle, joka sijaitsee kaupungin korkeammalla osalla Chili joen vierellä. Täältä avautui hienot näköalat jokilaakson viljelmille ja ympärillä olevaan kaupunkiin. Palasimme keskustaan ja menimme käväisemään la Compania de Jesus kirkolla, joka on rakennettu vuonna 1578. Päivän viimeinen kohteemme oli Santa Catalinan luostari, joka on yksi koloniaalisen ajan tärkeimpiä kirkollisia rakennuksia. Luostari on perustettu vuonna 1579 ja se rakennettiin kuin pieneksi kaupungiksi kapeine katuineen. Alueen rakennuksiin on käytetty kahta väriä sillar kiveä. Valkoinen kivi on peräisin Chachani tulivuorelta ja punainen Misti vuorelta. Aluetta ympäröi nelimetrinen muuri josta on ollut vain yksi sisäänkäynti. Luostari on kuulunut maailman suurimpiin, täällä on asunut 450 munkkia yli 400 vuoden ajan täysin eristyksissä muusta maailmasta. Vuoteen 1970 asti paikka on ollut eräänlainen mysteeri, kunnes suuri osa siitä avattiin yleisölle. Edelleen alueen pohjoisosa on suljettu ja ainoastaan munkkien käytössä. Palatessamme luostarilta keskusaukiolla oli alkamassa rocoto juhlat, joita hetken katselimme. Päätimme kuitenkin käydä hotellilla hengähtämässä ja oikaisemassa jalkoja.

Kello ei ollut vielä paljon, ja meillä oli vielä aikaa ehtiä käydä katsomassa Juanita muumiota museossa. Juanita on kuuluisin läheisien tulivuorien huipuilta löydetyistä Inkojen jumalille antamistaan lapsi uhreista. Juanita löydettiin jäätyneenä lumirajan yläpuolelta ja hänen ruumiinsa on säilynyt erityisen hyvin. Nykyisin muumio pidetään jäätyneenä ja lähes pimeässä, jotta se säilyisi mahdollisimman hyvin jatkossakin. Palasimme keskusaukiolle, missä rocoto juhlat olivat päässeet vauhtiin. Tarkoituksena oli valmistaa ennätysmäärä täytettyjä rocotoja ja päästä Guinnessin ennätystenkirjaan.

Rocoto on tulinen chili joka ulkonäöltään ja kooltaan vastaa meillä myytäviä paprikoita. Juontajat hauskuuttivat yleisöä, jakoivat t-paitoja ja välillä musiikkia soitettiin kovaan ääneen. Aukiolla oli kuuma auringon porottaessa ja meteli melkoinen. Joten päätimme mennä ruokailemaan vastapäisen talon parvekkeelle ja sieltä seurata aukion tapahtumia. Ruuaksi otimme tietysti täytettyä rocotoa sekä vielä pihvit. Jos vaikka sattuisi unohtamaan edellisenä päivänä syöneensä rocotoa, niin seuraavana aamutoimilla sen kyllä huomaa, kun takapuolta polttelee. Meteli oli melkoinen, kun ennätyksen tulos julkaistiin ja saatiin uusi maailman ennätys aikaan. Kaikkiaan 20 tunnin aikana valmistettiin 2800 kappaletta täytettyjä rocotoja, joihin käytettiin 500 kiloa lihaa, 320 kiloa sipulia ja 400 kananmunaa sekä muita valmistusaineita. Liiasta ruokailusta meille tuli ihan pöhöttynyt olo ja vielä Illalla mentiin kävelemään ennen nukkumaan menoa, jotta ruoka laskisi.

Vuoristoa Arequipasta itään, markalla Majesiin.
Vuoristoa Arequipasta itään, markalla Majesiin.

Lähdimme aamulla ajamaan kohti Aqua blancaa ja salinasia. Tänne vuonna 1979 perustettiin kansallispuisto, joka on kooltaan 367 tuhatta hehtaaria. Ensin kuljimme kaupungin halki ja sitten nousimme laaksoa ylöspäin el Misti ja Pichu Pichu tulivuorten välissä, ohittaen kaupungin uusia asuinalueita. Tie vaihtui hiekkaiseksi ja pysähdyimme hetkeksi Espiritu Santon pikku kylässä, matka jatkui ja aloimme kiivetä ylöspäin Pichu Pichu tulivuoren rinteitä. Pölyävä tie jota pitkin kiipesimme, tuntui kiemurtelevan loputtomiin. Vastaan tuli ainoastaan kuorma-autoja, ne toivat suolaa järveltä, jonne olimme matkalla. Ennen tasangolle saapumista ohitimme ainakin 30 kuorma-autoa täydessä suola lastissa. Huomasimme ylähäällä rinteellä seisovan tumman varjon, joka oli guanako. Näitä kamelieläimiä ei koskaan ole kesytetty ja nykyään Perussa ne ovat harvinaisia, niitä tavataan enää ainoastaan 2500 yksilöä. Viimein saavuimme tien korkeimpaan kohtaan ja aloimme laskeutua tasaiselle ylängölle. Ajoimme järvelle suunnaten poikki lakeuden kohti Ubinas tulivuorta, jättäen taakse Pichu Pichu tulivuoren. Salinas järvi sijaitsee 4300 metrin korkeudessa. Tämän tasaisen lakeuden ovat muodostaneet tulivuoret ja niiden purkaustuotteet. Siksi maaperässä on paljon mineraaleja ja suoloja jotka kulkeutuvat sadeveden mukana järveen. Nyt kesällä tähän aikaan vuodesta järven vesi on haihtunut ja se on kuivana, vain muutamissa pienissä lammikoissa on vähän vettä. Lämpötila järvellä vaihtelee 15 asteesta aina -20 asteeseen vuoden aikojen mukaan.

Talvella kun sadekaudella järvessä on vettä täällä voi nähdä 25000 parihuanaa eli Andien flamingoa. Ajoimme järvenrantaa aina Salinas Huiton kaupunkiin asti. Kaikilla näkemillämme paikallisilla, oli suun ja nenän peittävä liina naamallaan suojana ilmassa lentävän suolan takia. Täällä käännyimme paluu matkalle, ajoimme jonkun aikaa takaisinpäin ja pysähdyimme. Kävimme kävelemässä järvellä, millä kävi voimakas tuuli. Ilma oli varsin viileää, onneksi meillä oli lämpimät takit päällämme. Kävelimme pitkälle järven keskelle katsomaan järvestä kerätystä suolasta koottuja kasoja. Ympärillä näimme monia suuria tuulipyörteitä, jotka kohosivat taivaalle valkoisina pilareina. Palattuamme takaisin tielle nautimme retkilounasta ja nautimme maisemista ennen Arequipaan paluuta. Palasimme samaa reittiä kuin olimme tänne saapuneet. Kun olimme jälleen Pichu Pichun rinteillä matkalla alaspäin, maisemat olivat jälleen upeat. Usean tunnin rytkyttävän matkan päätteeksi saavuimme kaupunkiin, aikaisemmin punainen automme oli muuttunut täysin ruskeaksi.

Aamulla lähdimme kohti Yuran kaupunkia, matkasimme läpi Arequipan ja sen laidalla laajalle levittäytyvän uuden asutuksen. Kiersimme Misti ja Chachani tulivuoret vasemmalta puolelta, ajaen 35 kilometrinpäähän valkoisesta kaupungista. Siellä ohitimme valtavan suuren sementtitehtaan, joka on ollut 48 vuotta toiminnassa. Täällä tulivuorista purkautunut kiviaines on hyvin kalkkipitoista ja se soveltuu erityisesti sementinvalmistukseen. Ylitimme Punoon vievän rautatien ja käännyimme pois asfaltoidulta tieltä. Maasto kumpuilee korkeina kukkuloina, ajoimme kierrellen ja kaarrellen kuumaisten kumpujen välissä pitkin kapeaa hiekkatietä. Jonkun aikaa matkattuamme saavutimme Capuan kanjonin, joka syvällä alhaalla vihreänä kiemurtelee.

Liekkipuu kukkii Majesinlaaksossa, (Delonix regia).
Liekkipuu kukkii Majesinlaaksossa, (Delonix regia).

Laskeuduimme autolla puoleen väliin kanjonia, kävelimme lopun matkasta alhaalla virtaavalle joelle. Seurasimme jokea yläjuoksun suuntaan, kun kanjoni alkoi kaveta, niin vaihdoimme Croksit jalkaan ja piilotimme kengät korkeaan heinikkoon. Eteenpäin kulkiessa välillä kahlasimme joessa matalassa vedessä ja kuljimme sen poikki puolelta toiselle seuraten polkua missä se kulki. Välillä jouduimme kiipeämään suurien kivien yli, joiden lomitse vesi virtasi. Välillä kanjoni kapeni muutaman metrin levyiseksi pystyseinäiseksi kuruksi, toisaalla leveämmissä kohdin auringonvalo ulottui pohjalle asti. Saavutimme kanjoninpään missä Corontorion vesiputous tippui alas 30 metriä korkeana kanjonin toisella reunalla. Jäimme tänne lepäilemään ja söimme eväitä katsellen vesiputousta.

Palasimme samaa reittiä takaisin, vaihdoimme kengät jalkaan ja kiipesimme jyrkkää polkua takaisin autolle. Matkalla tapasimme ryhmän turisteja kävelemässä, heillä ei näyttänyt olevan Sandaaleja mukana. Joten he joutuvat kahlaamaan paljain jaloin pieniä pyöreitä kiviä täynnä olevassa joessa, jos haluavat käydä vesiputouksella. Paluumatkalla läpi monia kilometrejä jatkuvan kumpuilevan maaston emme myöskään nähneet yhtään autoa. Nämä turistit olivat ilmeisesti tulleet isolta asfaltoidulta tieltä asti kuumassa auringon paisteessa kävellen. Asfaltoidulle tielle päästyämme jatkoimme kohti vanhaa Yuran kaupunkia, joka levittäytyy pitkin joen vartta. Pysähdyimme turisti hotellille, missä on kuumia lähteitä. Yuran alueella on yhteensä 18 kuumaalähdettä, joissa on rauta, alkali ja sulfaattipitoista vettä. Kävimme kylpemässä pozo el Tigressä, joka on tunnetuin näistä kuumista lähteistä. Kylpylä on perustettu 1824, siinä pieniä altaita on yhteensä 5 kappaletta, niiden rikkipitoinen vesi on noin 32 asteista. Täällä ei saa kylpeä, jos kärsii sydänhäiriöistä, diabeteksesta tai jos on raskaana. Terveillekään ei suositella mitään erityisen pitkiä kylpy sessioita.

Seuraavana aamuna vuorossa oli retki rannikon suuntaan Majesin laaksoon. Ylittäessämme vuoria ohitimme maailman seitsemänneksi suurimman Cerro Verden kuparikaivoksen. Jo 1800 luvun puolessavälissä espanjalaiset kaivoivat täältä korkealaatuista kuparimalmia, jota laivattiin Walesiin. Vuorien jälkeen matkasimme tasaisella hiekkalakeudella, jonka pari syvää jyrkkäseinäistä vihreää jokilaaksoa poikkaisi. Matkalla keskellä autiomaata oli laajat vihreät viljelykset, joita kastellaan vedellä, joka on peräisin Colca joesta. Vesi tuodaan tänne 106 kilometrin päästä kanaaleita ja vuoria alittavia tunneleita pitkin. Keinokastelulla viljellään tällä hetkellä 23 000 hehtaaria. Projektin seuraava vaihe on aiheuttanut kiivasta keskustelua jo vuosien ajan. Haluttaisiin kääntää toinen joki kastelemaan Majesia, joka nyt laskee Cuscon suuntaan ja sieltä Atlantille. On laskettu, että siten saataisiin 38 000 hehtaaria lisää viljelymaata tänne autiomaahan. Mutta toisaalta se tarkoittaisi, että Cuscon suunnalla siitä aiheutuisi paljon ongelmia viljelijöille.

165 kilometrin ajon jälkeen saavuimme Majesin laakson reunalle, tänne tien laitaan oli pystytetty pieni temppeli. Täällä tie teki 90 asteen mutkan ja pitkä laskeutuminen alas laakson reunaa seuraten alkoi. Tien vasemmalta puolelta oli vaikuttavat näkymät syvälle alas leveään kauttaaltaan vihreiden viljelyksien peitossa olevan laaksonpohjalle. Tässä laaksossa on paljon auringossa kiiltäviä vedentäyttämiä riisiviljelmiä. Alhaalla ajoimme toiselle laidalle laaksoa ylittäen Majes joen siltaa pitkin. Kuljimme pitkin laakson reunaa kulkevaa hiekkatietä, kunnes tulimme kohtaan, josta käännyimme vuorille. Olimme menossa katsomaan Toro muerton kiviin hakattuja petroglyfejä.

Preeriapöllo kiven varjossa Toro Muertolla Majesissa.
Preeriapöllo kiven varjossa Toro Muertolla Majesissa.

Tie vei mäkeä ylös, kunnes laakso näkyi enää kaukana taustalla. Jätimme auton ja otimme vesipullot mukaan, sitten kiipesimme pehmeähiekkaista rinnettä ylös. Kiipeäminen oli raskasta hiekan vajottaessa jalkojen alla auringon korventaessa taivaalta. Saavuimme alueelle, jossa oli erikokoisia kivenmurikoita hujan hajan ympäriinsä. Nämä lohkareet ovat joutuneet tänne tuliperäisen toiminnan seurauksena. Lisäksi täällä on paljon painavia pyöreitä mustia kiviä, jotka ovat laavapommeja läheisestä tulivuoresta. Joka nyttemmin on jo lakannut toimimasta. Kiviä joihin täällä on kaiverrettu kuvioita, on yhteensä useita tuhansia. Nämä kuviot ovat useiden eriaikaisten kulttuurien jättämiä jälkiä. Viimeisimmät kuviot ovat Inkojen tekemiä. Kuvioissa esiintyy ihmisten ja eläinten hahmoja, osan kuvioista ollessa abstrakteja. Yleensä samaan kiveen tehdyt kuviot kertovat jonkin tarinan. Maassa joka puolella on paljon kivien sirpaleita, ne ovat peräisin halkaistuista kivistä. Ennen täältä vietiin kaiverrettuja kiviä maailman museoihin ja nykyään sitten varkaat rikkovat näitä kiviä tienestien toivossa. Valitettavasti paljon on menetetty tällaisen toiminnan seurauksena.

Jatkoimme vielä Majesin laaksoa eteenpäin paikkaan, jossa vuorenrinteellä on kivettyneitä dinosauruksen jälkiä. Tännekin joutui kapuamaan pitkään jyrkkää polkua ylös. Vaikka vuonna 2002 löydettyjä 40 senttiä halkaisijaltaan olevia kivettyneitä jälkiä oli vain pienellä alla yhteensä 68 kappaletta. Kannatti silti nähdä vaivaa tulla, täältä laaksoon oli kerrassaan hieno näkymä. Tässä laaksossa toimii myös Arequipan alueen vanhin viinitila Majes nimeltään. Tila tuottaa vuosittain 40 tuhatta litraa Piscoa sekä 10 tuhatta litraa viinejä. Lisäksi viinirypäleiden siemenistä valmistetaan öljyä sekä saippuaa. Ennen kuin lähdimme autolla kiipeämään pois laaksosta, kävimme joenrannalla sillan vieressä ruokailemassa. Täällä tarjolla oli rapuja, joista laakso on kuuluisa. Paluumatkamme Arequipaan sujui hyvin, vaikka matkalla olikin paikoitellen vähän ruuhkaa. Illalla kävimme vielä kaupassa täydentämässä Coca nami varastoamme sekä ostamassa suklaata ja muuta evästä huomisenpäivän matkalle kohti Colca kanjonia.