Vuorilla ajaessamme alkoi sataa rakeita, joita hetkessä oli paljon, vuoret ympärillä muuttuivat valkoisiksi. Satoi myös vettä, ukkosti ja salamoi. Tiet muuttuivat hetkessä vaarallisen liukkaiksi, mekin olimme vähällä törmätä ylämäkeä vastaan tulevaan rekkaan. Oli pilvistä ja hämärää matkatessamme, jossain aina välillä aurinko pilkisti ja valaisi vuoria. Arequipasassa ollessamme kuulimme television uutisista, että joku oli tällä tiellä onnistunut ajamaan 17 lammasta hengiltä. Toisena päivänä taas kerrottiin, että bussi oli suistunut tieltä ja onneksi vain yksi oli kuollut ja useita loukkaantunut. Vuoriston tiet ovat vaarallisia, tällaisia uutisia kuulee vähintäänkin kerran viikossa. Useimmat teiltä suistumiset tapahtuva liian suuren nopeuden johdosta, yleensä kello neljän aikoihin aamuyöstä. Tänä vuonna on poliisin mukaan Perun teillä kuollut 489 henkilöä, tähän lukuun ei kuulu kaupungeissa tapahtuneet onnettomuudet. Pysäytimme Lagunillan suurella järvellä, jossa kävi napakka tuuli ja oli kylmä. Kiersimme järven ja puolentunnin päästä saavuimme laaksoon, jota pitkin ajoimme laskeutuen koko matkan ajan, kunnes vuoret jäivät ja maasto muuttui taas tasangoksi. Ennen Juliacaan saapumista tien varrella oli runsaasti pienen talon kokoisia uuneja, joissa polttamalla valmistetaan savitiiliä.

Olemme ajaneet tasaisten peltojen keskellä Juliacasta lähtien, kaukana tien suuntaisesti horisontissa on jo jonkin aikaa näkynyt Titicacan ruohikkoa kasvavaa lahdenpohjaa. Sieltä nousi komea savupatsas, kun siellä poltetaan kuivunutta ruskeaa ruohikkoa, jotta uusi heinä alkaisi kasvaa. Nyt kun vielä ylitämme viimeiset vuoret, niin saavumme Punoon. Kaupunki sijaitsee lahdenpohjukassa, jonka muodostaa kaksi järvelle työntyvää niemimaata. Kaupunki on, tiiviisti rakennettu sen toisella puolelta on järvi ja heti kapean rantakaistaleen jälkeen kohoavat korkeat vuoret. Nykyään kun kaupunki kasvaa talot kiipeilevät jyrkillä vuorenrinteillä. Titicaca järven pituus on 176 kilometriä ja se on leveydeltään 50 kilometriä. Siihen laskee kahdeksan jokea. Järven syvimmällä kohtaa on 304 metriä vettä, sen keskisyvyyden ollessa 107 metriä. Viimeisten vuosien aikana on täällä seudulla satanut tavanomaista vähemmän ja se näkyy myös järven vedenpinnan korkeudessa, joka on yli metrin normaalia alempana.

Punossa 2 helmikuuta vietettävää Candelarian neitsyen juhlaa pidetään Perun tärkeimpänä kirkollisena juhlana. Se on monipäiväinen tapahtuma, jota kokoonnutaan viettämään kansantassien merkeissä kirkollisen kulkueen lisäksi. Tästä johtuen Perussa Punoa pidetään kansantanssien pääkaupunkina. 1800 luvulla kaupungin päättäjät määräsivät kansantanssit ja asujen käytön lopetettavaksi, jota poliisi aikoinaan väkivaltaisesti valvoi. Nyttemmin vuona 2014 Unesco lisäsi Candelarian neitsyen juhlat ja kansantanssi maailmanperintö listaansa. Seuraavaksi vielä hieman Titicaca järveen liittyvää historiaa. Vuonna 1861 hallitus päätti rakentaa kaksi rautaista 140 tonnista höyryalusta Titicaca järvelle. Englantilaiset rakensivat Yavari ja Yapura laivat vuonna 1862. Laivat koottiin ensikerran Englannissa, missä niiden toimivuutta kokeiltiin. Sitten ne purettiin osiin ja kuljetettiin meritse Arican satamaan Tyynellämerellä, josta rautateitse ne vietiin Tacnan kaupunkiin. Sieltä molempien alusten 2766 osaa kuljetettiin 350 kilometrin matka muuleilla Andien yli järvelle Punon lahdelle, jossa ne koottiin. Yhteensä tämä urakka vei kuusivuotta valmistuakseen. Vain toinen laivoista on jäljellä, se on nykyään entisöitynä ankkurissa Punon edustalla. Nykyään turistit voivat majoittua aluksella.

Lähdimme aamulla hotellilta kaupungin satamaan, missä on monia kauppoja jotka myyvät tuotteita joita turistit vievät lahjoiksi isäntäperheilleen joiden luona yöpyvät Amantanin saarella. Sataman laiturilta nousimme veneeseen kyytiin muiden turistien kanssa. Veneessä oli useita ranskalaisia ja muutama amerikkalainen meidän lisäksemme. Ensin navigoimme kanavaa pitkin läpi kaislameren suunnaten Urosin kelluville totora saarille. Koko matkan kaislikon reunassa uiskenteli monia lajeja vesilintuja. Totora kaisla on sama kasvi kuin Egyptissä kasvava papyrus, josta paperinvalmistus siellä keksittiin. Kaislaa käytetään myös ihmisten ja eläinten ravintona, se on hyvä proteiinin lähde. Veneemme pysähtyi yhdelle kaislasaarelle, saaret muodostivat helminauhan kanavan molemmilla reunoilla. Normaalisti jokaisella saarella asuu noin viisi perhettä ja jokaiselle näistä pikku saarista valitaan oma presidentti. Kaikkiaan saarilla vakituisesti asuu 300 henkeä. Tännekin ovat lähetyssaarnaajat löytäneet, he ovat perustaneet koulun lapsia varten. Saarten väestö on syntyperältään Ayamara kansaa jonka kieltä he puhuvat espanjan lisäksi. Saaren asukkaat pitivät ensimmäiseksi meille esityksen siitä, miten kaislasaari rakennetaan.

Korkeanveden aikaan, kun kaislat kelluvat ensin irrotetaan puolenkuution kokoiset juuripaakut. Sitten paakkujen kaislat katkaistaan puolenmetrin korkeudelta, minkä jälkeen paakut sidotaan yhteen kaislojen tyvestä. Jos kaislat katkaisee liian alhaalta, niin juuripaakku kuolee ja alkaa mädäntyä. Tämän jälkeen paakkujen päälle kasataan erisuuntaisia kerroksia kaisloja useiden kymmenien senttien vahvuudelta. Kaislasaari myös täytyy ankkuroida pitkin köysin matalaan veteen, jotta aamulla kun herää ei kelluta jossain muualla. Kaisla-asumusten kohdille kaisloja kasataan vielä ylimääräisiä kerroksia, jotta asumus säilyy kuivana. Kuivalla kaisloista tehdyllä saarella on tulta käsiteltävä varoen, vaikka sammutus vettä vierestä löytyykin. Asumusten keitto tulisijat on tehty keramiikasta, joiden sisällä tulta poltetaan. Näiden ”liesien” yläosassa on reiät saviruukkuja varten, joissa ruokaa kypsennetään. Esityksen ja laulujen jälkeen kurkistimme heidän kaisla-asumukseensa ja lopuksi meillä oli mahdollisuus ostaa heidän valmistamiaan käsitöitään. Halukkaille oli myös tarjolla lyhyt ajelu kaislaveneen kyydissä maksua vastaan. Nykyään kaikilla saarilla jokaisen kaisla-asumuksen vierellä oli aurinkopaneeli, jonka asukkaat itse ovat hankkineet. Ennen matkan jatkoa vilkaisimme naapurisaarella saarelaisten perustamaa eko-lodgea, jossa turisteja tullaan majoittamaan.

Sää oli melkein tyyni eikä järvellä aallokkoa juuri ollut ja matkanteko sujui mukavasti. Kävin välillä seisomassa veneen katolla katsellen järven maisemia. Ohitettuamme niemen joka muodostuu vuorijonosta, saimme ensi silmäyksen Antamanin saareen. Kiersimme veneellä saaren toiselle puolelle missä saaren suurin kylä sijaitsee. Satamaan saavuttua meidät jaettiin siellä odottavien isäntäperheiden kesken. Ja sitten seurasimme isäntää seuraavaan yöpymispaikkaan. Titicacan toiseksi suurin saari Antamani on lähes pyöreä, se on halkaisijaltaan 8 kilometriä ja sen korkein kohta kohoaa 4150 metriä merenpinnan yläpuolelle. Punosta Matkaa saarelle on noin 40 kilometriä. Saari sijaitsee Capachican niemimaan takana järven suuressa altaassa. Saarella asuu 800 perhettä, jotka muodostavat 10 yhteisöä. Heidän pääelinkeinonaan on maanviljely sen lisäksi nykyään osa perheistä majoittaa turisteja. Myös värikkäät käsityöt kuuluvat perinteisiin, niitä myös kaupataan turisteille. Titicaca järven suurin saari on Bolivian puolella, auringon saarella sijaitsevat suuret Tihuanakon kaupungin rauniot.

Me asuimme pienessä adobesta rakennetussa talossa, jossa oli pieni muurin erottama sisäpiha. Perheen talossa oli keittiö ja oleskelu / ruokailutila sekä makuuhuoneita ja WC. Perheeseen kuului Isä, äiti ja 9 vuotias lapsi. Kun saavuimme talolle, veimme tavaramme makuuhuoneeseemme ja menimme tervehtimään perheen äitiä. Joka oli keittiössä valmistamassa meille ruoaksi keittoa. Annoimme isäntäperheelle Punosta mukanamme tuomia ruokatarvikkeita ja pari pussia Xylitol Jenkki purukumia. Sitten istuimme pöydän ääreen ruokailemaan ja tutustuimme toisiimme. Myöhemmin perheen poika saapui koulusta kotiin ja näimme hänet. Puhuimme Perusta, Suomesta, elämästä ja vähän kaikesta. He kertoivat, että nykyään saarella ei ole poliisia, koska 80 luvulla kun täällä oli poliisi, aiheutti se paljon ongelmia. Isä kertoi poliisin ampuneen hänen ystävänsä, koska kyläläiset olivat pelanneet jalkapalloa poliisien kanssa ja poliisit olivat hävinneet. Viimeinen pisara oli ollut, kun poliisit olivat raiskanneet kylän naisia ja tyttöjä. Silloin kylän miehet ajoivat poliisit pois saarelta, eivätkä ole sen koommin tänne palanneet.

Iltapäivällä lähdimme Isän kanssa läheiselle kylän torille, jonne majoittuvat turistit kokoontuivat. Täältä kiivettiin veneen mukana tulleen oppaan kanssa Pachatatan temppelille, joka sijaitsee saaren keskellä. Pucara kulttuuri on sen sinne rakentanut, kävely saaren ainoasta kylästä ylös 320 metrin korkeuteen temppelille vie noin kaksi tuntia. Täältä ylhäältä on uljaat näkymät Titicaca järven yli, Bolivian puolella olevat lumihuippuiset Realin vuoret näkyvät valkoisina taivaanrannassa. Saaren toisella vuorenhuipulla lähempänä rantaa on toinen Pachamaman temppeli. Temppelit ovat suljettuna suurimman osan vuodesta, ainoastaan 20 tammikuuta väki kokoontuu palvomaan jumaliaan. Pucara kansa on myös rakentanut saarelle terassi penkereet viljelyä varten. Ne kiertävät koko saaren ympäri ja ulottuvat koko matkan rannalta ylös asti.

Täällä saarella paistoi aurinko, mutta ympärillä saaren rannoilla roikkuivat tummat pilvet, satoi ja ukkosti rajusti. Samaa polkua takaisin alas kävellessä katselimme käsitöitä, joita myyjät olivat levitelleet polun varrelle. Kun aurinko teki laskuaan ukkosen raivotessa horisontissa, oli maisema kuin impressionistisesta maalauksesta. Saavuimme takaisin kylän aukiolle, jolla meitä majoittavan perheen isä odotti. Viivyimme hetken aukiolla ja ostimme tikussa grillattuja alpakanliha vartaita, jotka olivat oikein herkullisia. Ostimme isäntäperheelle muutamia vartaita lahjaksi, sillä heidän ruokavalioonsa ei liha yleensä kuulu. ”Kotiin” saapumisen jälkeen melkein heti alkoi sataa ja ukkostaa, mitä jatkui läpi koko yön. Sade on täällä suotavaa, sillä saarella ei ole kasteluvettä, kun vesi ei virtaa ylämäkeen. Söimme perheen kanssa illallista, juttelimme ja menimme nukkumaan. Yöllä täytyi käydä taskulampun valossa vessassa.

Aamulla kun heräsimme, perheen äiti alkoi valmistaa aamiaista tulella. Koko ruuanvalmistuksen ajan sininen savu leijaili talon sisällä, taisi hormi vetää hieman huonosti. Isäkin saapui myöhemmin pojan kouluun liittyviltä asioiltaan. Ja nuorimieskin sitten heräsi, yhdessä söimme perheen kanssa aamiaista. Vaihdoimme vielä yhteystietoja ennen paluuta satamaan, missä vene meitä odotti. Amantanista Taquilen saarelle venematka vei tunnin. Taquile on 5.5 kilometriä pitkä ja 1.5 kilometriä leveä saari. Rantautuessamme Ocion satamaan suurijoukko saarelaisia miehiä ja naisia oli siellä tekemässä yhteisötyötä, he olivat uudistamassa satamaa. Saarilla harjoitetaan paljon talkootöitä. Myös huonon sadon sattuessa toiset saarella paremmin menestyneet yhteisöt tukevat ruokalahjoituksin huonommin menestyneitä. Jotka taas vastavuoroisesti toimivat samoin tulevina vuosina epäonnen kohdatessa muita saarelaisia. Jälleen kerran aurinko porotti taivaalta ja oli kiivettävä jyrkkää ylänäkeä saaren päällä olevaan kaupunkiin. Taas matkalla joutui puuskuttamaan ja pysähtymään erinäisiä kertoja.

Kaupungin aukiolla vierailimme käsityömyymälässä, jossa myytiin miesten kutomia käsitöitä. Tällä saarella ainoastaan miehet kutovat ja ompeleminen jää naisille. Täältä matka jatkui saaren reunaa kiertäen hiljalleen laskeutuen polkua pitkin. Järvenpuolella oli avarat maisemat koko matkan. Puolivälissä saavuimme ravintolaan, jossa ruokailimme. Ruokana oli paistettua järvitaimenta, joka maistui hyvältä. Taquilen saari on saarista huomattavasti kehittyneempi, täällä vesi tulee putkesta ja on sähköt. Saarella on myös hotelleja ja ravintoloita. Polulla kulkiessa näin vanhan kyyryselkäisen naisen avojaloin paimentamassa lampaitaan. Hän kuitenkin käveli reippaasti kuin nuorityttö. Viimein olimme satamassa alhaalla rannalla, josta oli vajaan kolmen tunnin venekyyti Punoon. Punossa illalla kävimme vielä kävelykadulla syömässä ja katsomassa kauppoja ennen nukkumaanmenoa.

Hotellilla aamiaisen jälkeen suuntasimme ensin 34 kilometrin päähän Sillustaniin. Saavuimme Umayo järvenrantaan niemelle, jonne on rakennettu hautatorneja, joita kutsutaan nimellä Chulpas. Hautajaistorneja ovat rakentaneet ensin Colla kansa ja myöhemmin Inkat. Colla kansan rakentamat ovat pyöreistä kivistä kasattuja ja matalia, kun taas Inkojen on mahtipontisia, sekä korkeita. Inka Chulpat on koottu muotoon hakatuista kivistä aivan kuten Cuscossa Inkojen tekemät kivirakennelmat. Niemimaa on varsin laaja kooltaan, sinne on rakennettu lähes 90 kappaletta kaikkiaan, joista useat yltävät yli 12 metrin korkeuteen. Kaikissa torneissa maanrajassa etelänpuolella on pieni aukko, josta ryömimällä pääsee tornin sisään. Torneissa muumiot ovat olleet istuma-asennossa jalat kyykyssä ja puettuina kaikki arvoesineet ja korut mukanaan. Lisäksi heillä on ollut päivittäistavarat mukanaan, kuten keitto ja ruokailu astiat. Myös heidän eläessään käyttämänsä vaatteet ovat olleet siististi esillä. Heille on myös aina toimitettu hautoihin tuoretta ruokaa ja vettä.

Oppaamme kertoi meille tarinan hänen äidistään. Lapsena hän oli asunut maaseudulla alueella, jossa oli ollut hautajaistorneja. Häntä oli peloteltu ja kielletty menemästä niihin sisään. Kerran kuitenkin hän oli mennyt sellaiseen sisälle ja sen jälkeen useampana päivänä käynyt leikkimässä kotia. Kuulemma hän oli tuonut tavaroita ulos joilla sitten leikkinyt ja päivän päätteeksi laittanut ne takaisin sisään. Asia paljastui, kun perhe alkoi ihmetellä mihin hän oikein aina päiväksi katoaa. Häneltä oli kysytty mitä hän oikein tekee ja hän vastasi, että leikkii kotia. Sitten vuorossa olikin ollut kunnon nuhteet. Alueella on myös joitain seremonia rakennelmia, joita epäillään käytetyn uhrausmenoissa. Kun konkistadorit saivat tietää hautojen sisältävän rikkauksia repivät he niistä suurimman osan hajalle. Nykyään suurin osa torneista on irtokivinä hujan hajan ympäriinsä.

Ennen alueelta poistumista istuskelimme järven rantajyrkänteellä ja nautimme auringonpaisteesta sekä upeasta järvimaisemasta. Seuraavaksi ajoimme Juliacan kaupungin läpi, joka on erittäin nopeasti kasvanut Punon alueen suurin kaupunki. Punon kaupungin toimiessa alueen hallinnollisena keskuksena. Juliaca on ruma kaupunki ja sen lisäksi siellä on riesana kukoistava ja vaarallinen rikollisuus. Alueen lentokenttä kuitenkin sijaitsee siellä. Eli siis, jos tulet tänne Punon alueelle kannattaa asua Punossa joka on ihan kiva turisti kaupunki, useine hyvine hotelleineen. Matkaa Juliacan lentokentälle on vain noin 35 kilometriä. Ajoimme seuraillen Pucara mayu jokea, jolla näkyi haikara laumoja välillä, kun se kulki lähellä tietä. Saavuimme Pucaran kaupunkiin, josta on Punoon matkaa 106 kilometriä. Kaupungin vieressä kohoaa punainen kallio, jonka juurelle 200 vuotta ennen ajanlaskua Calasyan pyramidi on rakennettu.

Alueella asutusta on ollut jo 1800 vuotta ennen kristusta, pyramideja on kaikkiaan 9 erikokoista ja muotoista. Calasaya pyramidin päällä on kolme suurta upotettua tasannetta sekä yksittäisistä kivipaasista u kirjaimen muotoon rakennettu katsomo. Pucara on Andien kulttuurien kehto, täältä Pukaran ja Tihuanakon suuret kulttuurit ovat saaneet alkunsa. Ne ovat myöhemmin johtaneet Etelä Amerikan suurimman ja tärkeimmän kulttuurin Inka valtakunnan syntyyn. Ihmisasutus on levittäytynyt tänne ensin sademetsänpuolelta ja täältä sitten Titicaca järven ympäristöön leviten edelleen pitkin Andeja. Asutus Andeilla on alkanut 8000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Silloin täällä eläneet ovat olleet metsästäjä keräilijä kansaa. Heidän jättämiään jälkiä ovat luolamaalaukset ja kivityökalut.

Kävelimme Calasaya pyramidi raunioiden laelle ja sitten kiersimme ne ympäri. Keskellä pyramidia sen pääportaiden yläosassa on espanjalaisten rakentaman kirkon rauniot. Katselimme Näimme suurien lintujen lentelevä ja pysähtyvän pystysuoran kallion keskellä olevalle kielekkeelle, josta ne huutelivat. Raunioilla lenteli ja hyppeli myös paljon ruskeita paikallisia tikkalintuja. Kierroksen päätteeksi söimme retkilounasta autolla auringonpaisteessa. Täällä istuessa maisemaa katsellessa ymmärtää hyvin, miksi juuri tämä paikka on valittu pyramidin rakentamiselle. Kun kaupungilla menimme katsomaan Pucaran kivi museota ja alkoi sataa vettä. Museossa on esillä alueelta löydettyä keramiikkaa, kivipatsaita ja kuvioin koristeltuja kivipaasia. Keramiikka on taidokkaasti valmistettua ja siinä on käytetty useita värejä. Useat keramiikka esineistä ovat ihmisen ja eläin teemaisia. Eräs puumaa esittävä keramiikka esine muistuttaa kovasti nykypäivänä valmistettavia keraamisia härkiä.

Kivipatsaita on kahdenlaisia, toiset ovat hymyileviä ja toisilla on hurja ilme ja kannattelevat sylissään käsienvälissä irtonaista ihmisen päätä. Kivipaasiin on kaiverrettu paljon symboliikkaa ja abstrakteja kuvioita, jotka yhdessä muodostavat tarinan. Puuma on käytetyistä ikoneista yleisin, ihminen on ollut yhtä tärkeä ja esiintyy varsinkin voitonmerkkinä olevina irtopäinä. Sekä pyramidilla, että museossa olevilla esineillä on selkeitä yhtäläisyyksiä samoihin aikoihin Keski-Perun Chavin kulttuurissa esiintyneisiin. Myös täällä on ollut maan alla kulkeneita vesi kanaaleita, kuin myös maanalaisia rakennelmia. Museon patsaat taas ovat varsin samankaltaisia kuin myöhemmin syntyneen Tihuanako kulttuurinTiticaca järvellä.

Museolta kävelimme kirkon ohi kaupungin aukiolle, jossa kaikki turisti myyntipaikat olivat tyhjillään. Ilmeisesti kojut ovat avoinna vain, kun Punon ja Cuscon välillä ajavat bussit pysähtyvät täällä. Kaupungin punertava kirkko on rakennettu pyramidilta peräisin olevista kivistä. Aukiota reunustavassa talossa näimme avoimen turisti kaupan, jonne menimme. Ostimme kaksi isoa ruskeaa vihrein koristein lasitettua härkää sekä kaksi pientä. Yhden punaisen ja toisen sinisen, härkiä valmistetaan myös mustana ja sinisenä. Värilliset keramiikka härät tosin on tehty vain turisteja varten. Perussa ja varsinkin Andien alueella on jokaisen talonharjan keskellä kaksi härkää ja risti. ”Los Toritos de Pucará” ja vihreä risti ovat merkki ja osoitus eri uskontojen ja kulttuurien yhteensulautumisesta täällä Perussa. Härät merkitsevät menestystä, hyvinvointia ja vaurautta. Risti tarkoittaa uskonnollisuutta ja ekonomista hyvinvointia. Ja niitä pidetään katolla taloon onnea tuomassa.

Paluumatkalla taivas oli pilvessä ja muuttui harmaasta mustaksi. Satoi ja ukkonen jyrisi, sitä jatkui koko loppu paluumatkan Punoon asti. Illalla meille tuli nälkä ja täytyi lähteä ruokailemaan rankkasateesta huolimatta. Onneksi lähellä aukion toisella reunalla oli ravintola, jonne suuntasimme. Matkalla sinne täytyi ylittää katu kahdesti, onneksi oli vedenpitävät kengät, sillä tiellä virtasi matala joki. Täällä sadevedelle ei oikein ole viemäröintiä, siksi se valuu vuorenrinteiltä katuja pitkin järveen päätyen.

Tänään nukuimme pitkään koska lentomme takaisin Limaan lähtee vasta iltapäivällä. Juliacan lentoasemalla olimme ajoissa ja meillä oli hyvää aikaa käydä lähellä ulkona olevassa käsityö myymälässä. Täältä teimme vielä viimeiset ostokset. Lentomatka sujui tasaisesti ja hyvin vaikka taivas oli kauttaaltaan umpipilvessä, harmi sillä matkalla vuoriston maisemat olisivat olleet komeat. Vielä viimeiseksi suosittelen kaikille Peruun tai Latinalaiseen Amerikkaan lähtijöitä sisäistämään espanjan kielisen sanan paciencia merkityksen, sillä sitä siellä tarvitaan.

Peruvian Mountain Journeys

• Järjestämme asiakkaidemme tarpeisiin räätälöityjä matkoja Perun, Bolivian, Argentiinan, Ecuadorin ja Chilen alueille.
• Tarjoamme opas palvelut perussa suomen, englannin ja espanjan kielillä.
• Haluttaessa järjestämme myös matkanjohtajan palvelut. Tällöin ryhmänjohtaja matkustaa mukana koko matkan ajan.
• Vuokraamme Cuscossa myös huoneita (yht. 11 kpl), jokaisessa on oma WC. 15€ / yö, aaminainen kuuluu hintaan.